Toisiamme tukien

Mistä sinua eniten tänään kiittäisin.
Siitä, että silloin kun enää vähiten itse itseäni itsessäni tunnistin, luin sinun yksittäisen viestisi, olen täällä aina sinua varten.
Muiden viestien loistaessa poissaolollaan.

Elämän kriisihetket on hyvin yksinäisiä, vahvimpana se oma yksinäisyydentunne, kun on itse itselleen hyvin vieras ja etäinen omien ennenkokemattomuen kokemustensa ja tunteidensa kanssa.
Lähellä olevat eivät aina osaa eivätkä uskalla kohdata, hekin ovat hyvin vieraita ja etäisiä omien tunteidensa kanssa tilanteesta.

Meillä on ystävän kanssa sopimus tai sääntö, että meidän pitää aina kysyä toisiltamme, silloin kun jotain huolta toisissamme aistimme. Ja se sopimus jatkuu, ettei sillä ole mitään merkitystä, johtuuko se epävarmuus aisteissa meistä kysyjiltä itsestämme, koska sekin avaa selvitettynä meillä jotain tunteistamme ja ihmisyydestämme.

Pelkäämme puuttua, mutta mitä me oikeasti pelkäämme.

Tämä ajatus nousi eilen mieleeni, kun löysin itseni miettimästä näkemääni somekaverini huolestuttavaa päivitystä, että laitanko viestiä hänelle.
Ja samaan hengenvetoon mietin, miten se on kauneinta välittämistä mitä voin tehdä, eikä se ole negatiivista puuttumista vaan se on välittämistä, sitä mitä olisin eniten itsekin vaikeissa hetkissä tarvinnut.
Olen täällä aina sinua varten, milloin vain tarvitset, laitoin hänelle ja kysyin, että onko kaikki hyvin.

Ei jätetä toisiamme yksin niissä yksinäisimmissä hetkissä kriisien ja vaikeiden elämäntilanteiden keskellä.
Silloin kun vähiten apua huudamme, ehkä eniten sitä tarvitsemme.

Minna Pietarinen

Sinako®