Kerro minulle rakkaudesta

Kerro laulaessasi ikkunaruudussani pimeässä yössä pisaroiden juostessa ikivanhan valuneen lasin pintaa ruudun matkan ehtimättä pysähtyä.

Kerro ulvovassa tuulessa kattopeltien saadessa ilmaa alleen halutessan irrota taivaalle hakaten voimalla tahtoaan.

Kerro lyhtypylvään vaimean valokiilan viistona piiskaavassa kaatosateessa.

Kerro nurinpäin riuhtaisseen sateenvarjon ontuvassa suojassa kastellen keltaiseen huppuun piiloutuneet kasvot.
Poskipäiden tummaan ripsiväriin värjäytyneen vesinoron valuessa kauluksen sisään, kaulan seinämiä mukaillen syleillen puseron resoria.

Kerro laantuuko myrsky sateen huuhtoessa mustat akvarellit poskilta.

Kerron.

Anna vain sateen laulaa.
Unettoman yön sumuiseen ikkunaruutuun.
Huutavan tuulen viedä.
Kattopeltien hakata taukoamatta.
Kadun aavemaiseen lyhdyn valokiilaan.
Sateenvarjon revittyjen riekaleiden suojattomuuteen.
Maalaten posket silmäkulmineen levinneisiin ripsiväreihin.
Akvarelliksi.

Silloin Kerron sinulle rakkaudesta
Kun myrsky on repinyt suojan yltämme.
Antautuen pelon voimalla riisumaan märät vaatteemme.
Alastomana
Suojattomana
Riekaleina

Silloin.
Voi kaksi kertoa rakkaudesta
Siitä tarinasta, minkä myrsky maalasi tuulessa ja sateessa poskille akvarelliksi.
Siitä teoksesta, millä on lupa näkyä särkyneiden ruutujen valumineen.
Siitä tarinasta, missä säröistä avautui ikkuna sieluun, lyhdyn valonkajona pimeyteen, liekin lämpönä kylmyyteen.

Silloin voi tuntea rakkauden.